Artisti maksaa, tee itse ja säästä!

Sisällön tarjoaa Blogger.

Ajovalon vaihto

3 kommenttia
Yllättävän monessa vastaantulevassa autossa on nykyään toinen ajovalo pimeänä. Näin syksyn pimeillä tämän huomaa vielä erityisen selvästi. Autofixarille tuli valonvaihtoon uudenkarhea Tsekkiläinen, mistä oli palanut toinen lähivalojen H7 halogeeni. Uusissa autoissahan on sekä muotoilun että uuden tekniikan takia kookkaat, pitkälle sivuille ja konepellille ulottuvat valoumpiot, joiden sisältämien ajovalojen huoltamisesta kiertää mitä ihmeellisimpiä kauhutarinoita. Osa tarinoista lienee totta mutta totuuden nimessä on muistettava ettei valojen vaihtoa ole tehty helpoksi kaikissa vanhoissakaan autoissa. Legendan elävyyttä korostaa lisäksi se, että ainakin tämän auton käyttöohjekirjassa kehoitetaan teettämään valojen vaihto asiantuntevalla korjaamolla.

No, aikansa tilannetta tutkittuaan, autofixari päätti ettei valon vaihto Octaviaan voinut olla niin vaikeaa, mitä urbaanit legendat nykyautoista kertovat. Ahdasta konetilassa näytti olevan, eikä varsinkaan kuljettajan puoleisen umpion taakse meinannut saada käsiä mitenkään paikoilleen. Onneksi tilanne ei kuitenkaan ollut näin onneton, vaan Tsekkiläinen autonsuunnittelija oli huomioinut valojen vaihtotarpeen jo ennalta ja oli rakentanut umpiot helposti irroitettaviksi. Octavian komea kromimaski nousee konepellin avaamisen yhteydessä pois tieltä ja sen takana umpion alta pilkottaa umpion pikalukituksen kahva. Tämän kahvan lukituslevyä tulee nostaa samalla kun kahvaa vetään umpiosta poispäin ja umpion alakiinnitys aukeaa. Tämän lisäksi umpio on kiinnitetty ylareunassa olevalla muovimutterilla, mikä aukeaa sormivoimin.



Itse umpio voi olla lian ja tiesuolan paikoilleen muuraama ja sen irroittaminen vaatii kenties hieman päättäväisyyttä, mutta se liukuu kiskoja pitkin suoraan eteenpäin ja polttimoiden vaihtotyö on suorastaan helppoa. Umpion sähköt on tuotu yhdessä nipussa aivan ulkoreunassa, eikä sähköliitintä ole tarpeen irroittaa polttimon vaihdon takia. Lyhyt ajovalo on umpion keskellä suuren jousikiinnitteisen muovikannen alla ja pitkien valojen polttimo on kumisen tulpan alla. Kannen kiinnitysjouset ovat melko tiukassa, mutta ne saa auki sormivoimin tai pienen ruuvimeisselin avulla kampeamalla.




Polttimon kanta irtoaa vetämällä ja itse polttimo on kehyksessä kiinni kevyillä jousilla. Suuren muovikannen ansiosta polttimon vaihtaa isommallakin räpylällä varustettu rasvakoura tuossa tuokiossa eikä umpion takaisin kokoaminen ole mikään ongelma. Tästä toteutuksesta voisivat muutkin autonvalmistajat ottaa oppia, koska auton valojen toiminta on pimeään vuodenaikaan suorastaan elintärkeää ja ne pitää pystyä vaihtamaan tarvittaessa vaikka huoltoaseman pihalla. Rikkinäisillä valoilla ajaminen on kaikenlisäksi kiellettyä ja siitä voi saada tien päällä sakot.

3 kommenttia :

  1. Lisäys Octavian etupään lampunvaihtoon. Puskurissa alhaalla olevan sumuvalon ja päiväajovalon sisältävän umpion saa kätevimmin irrotettua avaamalla kyseisen puolen etupyörän kotelosta kaksi lokarin torksiruuvia. Tätä ennen kyseinen pyörä kannattaa tietysti kääntää ääriasentoon. Sitten käsivarsi sisään lokasuojan ja lokarin välistä kyynärpäätä myöten. Tunnustelemalla ja ohjekirjan kuvaa samalla tutkimalla löytyy umpion kiinnitysklipsi, jota painettaessa umpio irtoaa ja polttimon vaihto on helppoa. Ei tarvitse maksaa erikseen polttimonvaihdosta tai ajella pimeillä valoilla huoltoa odottaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Sumuvalon ja päivävalon yhdistelmä on vain faceliftatussa OCUII:ssa. Valaisin on tarkoitettu irroitettavan avaamalla puskurin ilmanottoritilän reunoissa olevat luukut jolloin käsi mahtuu valaisimen taakse vapauttamaan mainitun klipsin. :-) Ritilät voivat olla tiukassa, mutta ne ovat vain ylä- ja alareunoistaan kiinni muoviklipsuin. Vetämällä suoraan eteenpäin, ritilä irtoaa. Jos ritilää ei sa auki, niin on hyvä tietää, että valaisimeen pääsee käsiksi myös pyöräkotelon puolelta.

      Päiväajovalon kannassa on OCUII:ssa tunnettu tyyppivika, joka aiheuttaa vikavalon vaikka polttimo on ehjä. Kanta hapettuu ja syövyttää polttimon nastan mennessään - ensiapuna polttimon kannan hionta ja taas valo toimii puoli vuotta.

      Poista
  2. Tässä vielä helpompi tapa sumu/päivävaloumpion avaaminen!
    https://www.youtube.com/watch?v=gnT4cdUU2V8

    VastaaPoista