Artisti maksaa, tee itse ja säästä!

Sisällön tarjoaa Blogger.

Auton talvipesu

Ei kommentteja
Tämän talven tunnusmerkki (tammikuista pakkasjaksoa lukuunottamatta) on ollut suola ja kura annosteltuna autoon sekoitettuna erisuuruisiin määriin nestemäisessä olomuodossa olevaa vettä.

Monesti on kätevintä jättää auton talvipesu koneen huoleksi, mutta kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta (esim. etäisyys) tai halua (pelko maalipinnan naarmuuntumisesta). Käydään siis läpi fiksarin resepti kevyempään talvipesuun jonka voi suorittaa vaikka taivasalla. Yksinkertaisuudessaan kyse on siitä, että tehdään kuten kesällä, mutta siten, että ei tule kylmä. ;-)

Ehdoton edellytys pesulle on se, että on suojakeli tai auton saa sisälle. Pakkasella vesi jäätyy auton pintaan ja tuloksena on jääkalikka jolla on hankala jatkaa autoilua seuraavana aamuna. Oletetaan siis, että pesu tehdään ulkona suojasäällä - sama resepti toimii toki t-s-i hallissa tai autotallissa.

Varaa auton viereen 1 tai 2 ämpärillistä kuumaa vettä. Sopiva lämpötila on reilu kädenlämpöisyys, eli noin 40C. Varaa mukaan myös pesuaineet ja vesiletku sekä painepesuri - näitä on ikävä haeskella kesken kaiken. Kuumaa vettä on hyvä olla sen takia, että ulkona kädet kylmettyvät kosteina ja kuuma vesi estää tämän käytännössä kokonaan. Varaa myös käsien kuivaamiseen pyyhe ja jotkut mielellään vähän vettä kestävät hanskat.

Aloitetaan pesu huuhtelemalla auto pahimmasta suolasta ja kurasta. Painepesuri on tässä hyvä työkalu ja tavallinen puutarhaletku välttää myös. Käsipumpuilla ei saa aikaan riittävää painetta ja vesimäärää, mutta sillä on tultava toimeen mitä on käytettävissä. Kuten kesällä, liuotinpesuaineella voi tehostaa lian irrotusta, mutta samalla lähtee mahdollinen suojaava vahakerros. Käy läpi jokainen pintapaneeli huolellisesti ja vaikka kahteen kertaan ylös-alas ja vasen-oikea suuntiin. Tärkeää on olla huolellinen saadaksesi mahdollisimman paljon irtolikaa pois. Jos käytössä oleva pesuri tai ruisku on kunnossa, tämän vaiheen voi tehdä hanskat kädessä.

Seuraavaksi levitä pinnalle pesuaine hautumaan painepumpulla tai painepesurilla. Voit käyttää myös vaahdotinta, kuten fiksari itse. Jos ajattelit pestä auton ilman esipesua, hyppää tämän vaiheen ja seuraavan huuhtelun yli.

Annan pesuaineen vaikuttaa hetki - muutama minuutti tai miten nyt käyttämäsi pesuaineen kanssa on tapana toimia. Huuhtele auto jälleen hyvin.

Seuraavaksi pese auto kintaalla tai pesusienellä. Käytä runsaasti pesuvetta ja mahdollisuuksien mukaan huuhtele sieni aina puhtaalla vedellä ja nosta pesuvettä sieneen toisesta sangosta (kahden sangon menetelmä). Näin autosta irtoava lika jää mahdollisuuksien mukaan huuhtelusankoon ja pesuvesi säilyy vähän puhtaampana.

Pese auto ylhäältä alas; katto, ikkunat, konepelti ja ovien yläosat ensiksi. Kierrä näin koko auto ympäri ja siirry sitten pesemään ovien alaosat ja helmat sekä etu ja takapuskuri. Lopuksi huuhtele auto jälleen huolellisesti.

Jos aikaa ja valoa on vielä jäljellä, pese ovien reunat ja oviaukkojen pinnat.

Lopuksi voit kuivata auton säämiskällä tai mikrokuituliinalla. Kiinnitä erityistä huomiota tiivisteiden kuivaamiseen.

Jälkihoitona öljyä lukot ja ovien saranat. Varsinkin, jos autossasi on ollut ongelmia lukkojen jäätymisen kanssa.

Tavallisesta kesäpesusta poiketen auton vahaaminen on jätettävä sisätiloihin. Ulkona oleva kosteus tekee tavallisesta käsinvahauksesta mahdotonta, mutta välttävänä ratkaisuna voi yrittää käyttää suihkutettävia pikavahoja joita ei kuivateta ja kiilloteta erikseen.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti